Ikääntyvien asumisen tarpeet muuttuvat. Esteettömyys, toimivat tilaratkaisut ja turvallinen arki korostuvat entisestään, ja siksi myös asunto-omaisuutta on tärkeää tarkastella pitkällä aikavälillä.
Kotokartanosäätiö on viime vuosina hankkinut muutamia uudempia asunto-osakkeita, jotka soveltuvat hyvin senioriasumiseen. Hankinnat ovat osa vähittäistä asunto-omaisuuden kehittämistä: yksittäisiä asunto-osakkeita vaihdetaan vaiheittain modernimpiin ja esteettömämpiin asuntoihin.
Kyse ei siis ole asuntojen määrän nopeasta kasvattamisesta, eikä esimerkiksi lahjoituksena saadun uuden varallisuuden käyttämisestä, vaan säätiön omistaman asunto-omaisuuden uudelleenjärjestelystä. Kun vanhemmasta asunto-omaisuudesta vähitellen luovutaan, varoja voidaan paremmin kohdentaa tämän päivän ja tulevaisuuden tarpeita vastaaviin asuntoihin.
Muutoksia tehdään vähitellen ja harkiten. Tavoitteena on pitää huolta asunto-omaisuudesta vastuullisesti ja samalla varmistaa, että ikääntyneille asukkaille voidaan tarjota mahdollisimman toimivia, esteettömiä ja turvallisia koteja myös tulevaisuudessa. Säätiön tavoitteena on hyvää ikääntymistä tukevan asuntokannan pitkäjänteinen huolenpito niin, että asumisen edellytykset pysyvät hyvinä myös vuosien päästä.